Johtopäätösten aika

Aikaa on vierähtänyt siitä, kun viimeksi kirjoitin. Arki on ollut työntäyteistä, mutta on ollut muitakin syitä, yksi niistä loukkaantuminen työtapaturmassa, kun oppilas veti tuolin alta ja selkänikamat eivät siitä oikein tykänneet. Tapaturma paljasti ikävästi sen, että olemme aika haavoittuvaisessa asemassa täällä. Sairauskulut maksetaan, mutta palkallista sairaslomaa saa pitää vain 15 päivää. Jos en olisi kyennyt palaamaan töihin ollenkaan tänä keväänä, olisin jäänyt täysin tyhjän päälle. Onneksi hammasta purren, tukikorsetti selän apuna ja särkylääkkeitä napsien pystyin tulemaan töihin, joskin jouduin välillä lepuuttamaan selkääni opehuoneessa maaten. Nyt sujuu jo paljon paremmin, pitkästä seisomisesta selkä ei edelleenkään tykkää, eikä painavista taakoista, mutta normaali arki sujuu jo ihan hyvin.
Työ täällä ei ole ollut ihan sitä, mitä lähdin hakemaan. Siihen on monta syytä, joita en voi tässä julkisesti ruotia. Piti kuitenkin tehdä päätös ensi lukuvuodesta, ja me päätimme palata Suomeen. Pettymyksistä ja vastoinkäymisistä huolimatta tämä vuosi jää ikimuistoisena mieleen. Paljon hienoja kokemuksia on myös kertynyt, uusia ystäviä saatu ja myös uusia taitoja opittu. Ja niin kuin usein käy ulkomailla asuessa: moni asia Suomessa näyttäytyy taas niin mukavassa valossa. Kuivan aavikon keskellä oppii arvostamaan esim. sadetta, ja kaameassa kuumuudessa, joka meitä nyt vaivaa, kaipaa viileitä kesäiltoja ja kuulasta syksyä. Ei se jatkuva auringonpaahdekaan aina kivalta tunnu. Kellokosken Ruukin kouluun palaa entistä tyytyväisempi opettaja, joka osaa arvostaa hyviä tiloja ja oppimateriaaleja, rauhallisempia oppilaita ( uskokaa pois, kollegat, suomalaislapset ovat rauhallisia täkäläisiin verrattuna), mukavia ja reiluja kollegoita ja järkeviä opetussuunnitelmia. Omaa pientä kotia on jo kova ikävä.

 Hotellin beach.

 Vaara vaanii tiellä.

 Altaalta merelle.

Tarja-kollegan kanssa meressä.

Viikko sitten kävimme vihdoin tutustumassa Fujairahin emiraattiin Omaninlahden rannalla. Reissu oli ihana, kelluimme vain lämpimässä meressä ja keräilimme simpukankuoria. Tänä viikonloppuna suomalaisilla oli omat vappubileet, oikeasta vapusta hiukan myöhässä, koska se ei ole täällä vapaapäivä.
Töitä pitää jaksaa puskea heinäkuun 12. päivään asti, tosin oppilaat alkavat kuulemma hävitä jo kesäkuun aikana. Paluupäivä Suomeen on vielä epävarma, koska niin monta asiaa pitää järjestää ennen kuin pääsemme takaisin kotiin. Kesäloma jää siis aika lyhyeksi, mutta ehkä tietty " uusi kuherruskuukausi " entisen työpaikan kanssa korvaa sen. Rakkaat Suomen-kollegat: täältä tullaan, jos ei ihan entistä ehompana, niin kuitenkin entistä innokkaampana!