Vuoristorataa ja keitaita

Elämä täällä on melkoista vuoristorataa, välillä uima-altaalla loikoilua, välillä virastoissa hikoilua. Aivan erityisen huipulla olimme, kun meillä oli ensimmäinen loma ja Taiga ja Jokke olivat täällä. Ehdimme juuri saada viimeisetkin kalusteet ennen sitä, ja koti oli valmiina odottamassa rakkaita lapsiani. He olivat täällä vajaan viikon, ja se oli yhtä juhlaa. Ihan konkreettista vuoristorataa pääsimme kokeilemaan autiomaassa, kun kävimme heidän kanssaan safarilla. Rivi jeeppejä ajeli korkeita dyynejä ylös ja liukui hiekka pöllyten alas. Aku ja minä puristimme penkkiä kauhuissamme, mutta Taiga ja Jokke ja työkaverini Tuula vain hihkuivat ja kannustivat kuskiamme, jonka englanti rajoittui sanoihin no problem. Pääsimme sentään ehjänä perille leiriin, jossa oli mahdollisuus kokeilla paikallisia vaatteita, saada hennamaalaus käteen, ratsastaa kamelilla, syödä ja katsella napatanssia. Hieno reissu kertakaikkiaan! Ja aavikon sankarit olivat komeita!
Vuoristorata painui pohjalle siinä vaiheessa, kun lapset lähtivät. Ikävä on taas kova, mutta joululoma onneksi lähellä, ja sitä ennen veljeni vaimoineen tulee kylään.
Keitaisiinkin pääsimme lopulta tutustumaan, kävimme nyt viikonloppuna peräti kahdessa. Ilma on selvästi viilennyt ja ulkona jaksaa taas kävellä. Meitä kyllä naurattaa se, että kaupat myyvät täyttä häkää toppa- ja tekokarvaturkkeja ja karvasaappaita. Lämpötila kun pysyttelee 20 ja 30 välillä päivisin.
Arabiemiraatit valmistautuvat viettämään 40. vuosipäiväänsä. Koulussa on vaikea tehdä normaalia työtä, kun osa luokasta on koko ajan harjoittelemassa ohjelmia tai koristelemassa koulua. Pippaloista tulee kaikesta päätellen isot. Kansallispäivää vietetään 2.12 ja seuraavaksihan on sitten meidän omat itsenäisyyspäiväjuhlat. Al Ain Choral Society, jossa minulla on ilo laulaa, pitää joululaulukonsertin 9.12, ja sittenhän koulu jo loppuu 15. päivä. Yhtä juhlaahan tämä näyttää olevan.

Emirates International

Kyseisen niminen sairaala on tullut jo melko tutuksi, kun olen käynyt siellä valittamassa erilaisia vaivoja ja nyt viime keskiviikkona silmäluomileikkauksessa. Onpahan ollut tilaisuus tutustua täkäläiseen terveydenhoitoon, ja hyvinhän tuo on sujunut. Nopeasti on hoitoon päässyt ja erittäin ystävälllistä on palvelu ollut. Yksikään lääkäri tai hoitaja ei ole ollut paikallisia, minun silmääni hoiti irakilainen tohtori ja verenpainetta sudanilainen, ja hoitajat ovat ilmeisesti pääosin filippiiniläisiä tai muualta Kauko-Idästä. Varmaan on olemassa emiraattilääkäreitä ja hoitajiakin, mutta nähtävästi  ei riittävästi. Niin ystävällisiä kuin sairaalassa ovat olleetkin, toivoisin, ettei sinne nyt tarvitsisi vähään aikaan enää mennä, vaan pysyisin terveenä.
Kansainvälistähän täällä on kaikinpuolin muutenkin. Suomalaiset opettajat ovat vain pieni osa monituhatpäisessä ulkomaisten opettajien joukossa. Kaikki muut ovat syntyperäisiä englanninpuhujia, ja muutama heistä kommentoi hiukan ikävään sävyyn suomalaisten osallistumista. Siihen on helppo vastata, että suomalaiset ovat täällä eri syystä kuin esim. amerikkalaiset, koska meillä on heittää kehiin maailman parhaaksi rankattu koulujärjestelmä, millä britit ja amerikkalaiset eivät todellakaan voi kehua. Sitäpaitsi, on helpompi ymmärtää toisten kielivaikeuksia, kun on itsekin joutunut opettelemaan kielen. Täällä sekä lasten, että aikuisten kielitaito vaihtelee suuresti. Osa luokkani tytöistä puhuu melko sujuvasti, osa taas ei yhtään, ja sama pätee paikallisiin työkavereihin ja lasten äiteihin.
Saimme lopulta kirjojakin matikkaan ja scienceen. Valitettavasti matikka lähtee aivan liian korkealentoisesti ja vaikeasti liikkeelle, joten kirjaa ei voi vielä käyttää. Viimeiset kaksi kotimaassa pitkään odotellutta suomalaisopettajaa pääsi perille ja loput vielä hotellissa asustelleet saivat asunnon, joten pienin askelin edistymme.
Meidän talokompleksimme on edelleen melkoinen työmaa ja aika meluisakin sellainen. Jos yrität iltapäivätorkuille, ihan varmasti joku alkaa porata tai vasaroida. Hissi on pysyvästi kolmannessa kerroksessa, vaikka tämä on kaksikerroksinen, ja hälyttää kimeästi kaiken aikaa, uima-altaassa ei ole edelleenkään vettä eikä kuntosaleissa yhtään mitään. Autopaikat on saatu valmiiksi ja eilen ilmestyi pääportin ylle taloyhtiön nimi, joka ei hämmästykseksemme ollutkaan Bin Harmal, kuten luulimme, vaan Al Muwaiji Village. Ja niin paljon kuin olimme taksikuskeille opettaneet Bin Harmalin sijaintia...

Paineita

Muutto tanne on tuonut mukanaan monenlaista stressinaihetta. Palkkaa ei ole pienta ennakkoa lukuunottamatta vielakaan maksettu, monenlaisia paperiasioita pitaisi ehtia hoitaa, tyo on melkoisen vaativaa, mikaan ei toimi ihan niinkuin odottaisi, joten ei ihme, jos paineet nousevat. Ihan konkreettisestikin. Vietin eilen illalla muutaman tunnin ensiavussa selallani maaten, ja verenpainetta mittailtiin vartin valein, mutta se ei suostunut laskemaan. Joudun ensimmaista kertaa elamassani syomaan verenpainelaaketta. Varmaan kuumuudellakin on osansa asiassa, kun vapaapaivan kunniaksi kavimme aamukavelylla. Kahdeksan aikaan oli viela siedettava ilma, mutta se kuumeni nopeasti, ja lopulta oli pakko ottaa taksi, kun tuli jo paha olo.Kovasti tekisi mieli liikkua ulkoilmassa, mutta ei voi kun odottaa viileampaa aikaa. Taalla olisi kauniita vehreita keitaita ja puistoja kavelyja ja piknikkeja varten. Akuun kuumuus ei vaikuta yhta pahasti ja han on kylla tehnyt paljonkin lenkkeja.
Koti on yha keskenerainen ja hankinnat on toistaiseksi ollut pakko keskeyttaa, kunnes palkka tulee. Taalla oppii karsivallisyytta ja hiljaa etenemista....
Meilla on uusi nappaimisto, mika selittaa pisteiden puuttumisen eraista kirjaimista, mutta tassa olisi kylla arabialaisetkin kirjaimet, kun vain osaisin kayttaa niita. Numerot jo melkein osaan, ja muutama tervehdyskin sujuu. Olisi kiva oppia lisaa.
Vaikka Al Ain on lahes Helsingin kokoinen, taalla tormaa helposti suomalaisiin. Eilen menimme suureen ostoskeskukseen, ja matkalla naimme taksin ikkunasta Tiinan ja Juliuksen. Ostoskeskuksen paasisaankaynnin vieressa olevalla luistinradalla tapasimme Marjamaat ja Loposet. Ylakerrassa ruokaillessa naimme taas Tiinan ja Juliuksen, ja lopulta illalla poliklinikalla Sallan ja tytot. Luulisi meita suomalaisia olevan taalla satamaarin!
Toivottavasti paineet tasta kaikin tavoin laskevat, ja samoin lampotila!

Iloiset jäähyväiset hotellille

Keskiviikkona olo alkoi töissä tuntua flunssaiselta. Päätin mennä hotelliin päästyäni nukkumaan. Aku oli ollut koko päivän tulevassa kodissamme vastaanottamassa kodinkoneiden ja huonekalujen toimituksia, ei vain meidän kotiimme, vaan saman käytävän varrella asuvan toisen suomalaisen opettajan kotiin. Sovimme, että muutamme vain jos jaksamme. Heräsin joskus puoli kuuden aikaan, enkä ollut edes pukeutunut, kun ovelta kuului tiukka koputus. Äkkiä vaatteet päälle ja äkäisenä ovelle: kuka siellä nyt haluaa jotakin. Oven takana seisoi Aku ison ruusupuskan kanssa, ja kysyi, voisimmeko muuttaa omaan kotiin. Mitä siihen voi sanoa muuta, kuin kyllä?Vauhdilla kamat matkalaukkuun, check out ja taksiin, siinä ei flunssat paljon paina. Tyhjältä ja kaikuvalta täällä tuntuu vielä, mutta sänky on, ruokailuryhmä, jääkaappi ja hella ja pesukone. Eilen illalla ei kotirauhasta voinut paljon puhua, kun kolme miestä laitteli nettiyhteyksiä, samaan hässäkkään tuotiin sohva ja ennen kuin sohvamiehet saivat sohvan laitettua, tuotiin vielä sängynpäätykin. Sohva toimitettiin hämmästyttävällä nopeudella: viisi päivää maksusta se oli meillä. Hämmästyttävää siinä oli se, että olimme itse valinneet verhoilukankaat. Epäilenpä, että Suomessa ei pystyttäisi yhtä nopeaan toimitukseen. Sohvan koko aiheutti pienen järkytyksen. Kaupassa se oli paljon pienemmän näköinen. Nyt meillä mahtuu isompikin vierasjoukko istumaan.
Kaikkea vielä puuttuu, ja ainakin verhot pitää pikimmiten saada, etteivät huoneet kaiu niin paljoa, eikä ikkunoista näy ulos. Koko alue on vielä keskeneräinen, eikä täällä vielä kovinkaan monessa asunnossa asuta, mutta epäilemättä tänä viikonloppuna muuttajia tulee lisää.
Pieniä kommelluksiakin on sattunut: Aku pesi pyykkiä uudella koneellamme ja kas, poistovesi tulikin ulos keittiön tiskikoneelle tarkoitetusta putkesta. Onneksi on laattalattia, eikä parketti. Putkimies tuli kutsusta paikalle nopeasti, koska hän on vielä rakennustyömaalla töissä, ja tukki putken keittiön suuntaan. Kun ihmettelin, miten sitten saamme tiskikoneen siihen, hän lupasi tulla avaamaan sitten putken. Vähän jäi epävarma olo, täytyy laittaa ämpäri kuitenkin alle.
Apua täällä saa helposti joka lähtöön. Yksi mies tuli laittamaan verhotangot, ja Aku joutui soittamaan minulle, kun ei oikein ymmärtänyt, mitä mies selitti. Minä sitten jutteli miehen kanssa, ja kävi ilmi, että hän oli pahoillaan, kun ei ollut verhoja, ja sanoi tulevansa myöhemmin laittamaan ne. Kai minä nyt itsekin osaan!
Vielä ei ole kuvia, laitan sitten kun samme vähän valmiimmaksi täällä.

Home, sweet home!

Hurraa! Saimme asunnon. Pitkään minun nimeäni ei näkynyt asuntolistalla ollenkaan, kunnes yllättäen toissapäivänä se sinne ilmestyi. Vielä aamupäivällä se ei ollut siellä. Yksi työkavereista oli jo saanut samasta paikkaa asunnon, joten menimme katsomaan hänen asuntoaan, ja tykkäsimme kovasti alueesta. Eilen lähdimme koululta rehtorin, ohjelmajohtajamme ja neljän opettajan voimin asuntotoimistoon. Meille oli annettu ohje olla hiljaa, ja vastata vain kysyttäessä. Mitään ei edes kysytty, me kaksi onnellista joille asunto oli luvassa, allekirjoitimme sopimuksen, ja herra tiskin takana kaivoi esille ison muovikassillisen avaimia, joista meille löytyi omat. Teki mieli tuuletella ja hihkua, mutta onnistui pysymään hiljaa. Kahden mukanaolleen asuntoasia ei vielä järjestynyt, ja meitä on vielä monta, joille on määrätty aivan kamala asunto, jota he eivät halua ottaa vastaan. Kumpa loputkin pääsisivät Bin Harmaliin! Kompleksi on ihan uusi, vielä hiukan kesken, kivasti Välimerelliseen tyyliin rakennettuja. Asukkaiden käyttöön tulee uima-allas, joka on vettä vaille valmis, saunat ja kuntosalit, autopaikka on kellarissa. Asukaskunta tulee olemaan kansainvälistä, opettajia ja lääkäreitä. Joissakin asunnoissa jo asutaan, mutta ei vielä läheskään kaikissa. Mekään emme voi muuttaa ennen kuin saamme kalustusrahamme. Keittiössä on kyllä kaapit, mutta hellat ja jääkaapit pitää itse ostaa.

Jossakin tuon pitkän rivin loppupäässä, toisessa kerroksessa on tuleva linnamme! Pieni keittiö, olohuone, kaksi makuuhuonetta, kaksi ammeellista kylpyhuonetta, yksi vessa lisäksi ja pieni parveke. Muuten tosi kiva, paitsi että olohuoneen ainoa ikkuna avautuu jonkinlaiseen talon keskellä olevaan kapeaan kuiluun. No, verhot on keksitty.
Monet varmaan haluaisivat kuulla työstäni, mutta en tiedä, paljonko voin kertoa. Olemme sopimuksessamme sitoutuneet jonkinlaiseen vaitioloon. En siis voi mennä yksityiskohtiin. Ensimmäinen viikko on ollut aika hektinen, haasteita tulee riittämään, mutta se siitä. Oppilaideni nimet jo muistan, siitä huolimatta että samoja nimiä on paljon, esim. kolme Fatimaa, mutta paikallisissa kollegoissa on vielä tekemistä. Kun joku kysyy, kuka on vaikkapa Rafia tai Shamsa, vastaus on aina: se mustakaapuinen ja tummasilmäinen. Hiustenväriä tai pukeutumistyyliä ei voi käyttää tunnistuksessa, koska kaikki emiraattiopettajat käyttävät mustaa abayaa ja peittävät päänsä. Muutama nuorempi kyllä selvästi venyttää sääntöjä, ja huivi keikkuu sen verran takana, että otsahiukset näkyvät. Kaksi liikunnanopettajista on tunisialaista, ja toinen heistä pukeutuu täysin länsimaisesti, ja toinenkin muuten, mutta hänellä on huivi. Koulussa opettajilla on kasvot näkyvissä, mutta jos miehiä tulee koululle, monien kasvojen eteen ilmestyy huntu. Muutaman kollegan nimen muistan jo. Toista vuotta täällä olevat suomalaiset ovat ihan mahtavaa porukkaa, ja heiltä olen saanut paljon tukea ja neuvoja.
Nyt on viikonloppu, ihanaa!

Myrskyn silmässä

Vietimme mukavan päivän uima-altaalla Danat-hotellissa uiden, aurinkoa ottaen ja muita suomalaisia moikkaillen. Tuula oli lähdössä pois samaan aikaan ja tarjoutui esittelemään meille asuntonsa. Lähdimme siis sinne. Parkkipaikalla putoili muutama vesipisara, mutta pääsimme autoon kuivana. Sen jälkeen repesi: kaamea kaatosade, ukonilma ja tuuli. Kohta alkoi kaduilla olla paitsi vettä tulvaksi asti, myös puiden oksia ja kaatuneita puita. Lopulta jouduimme pysähtymään, kun eteen kaatui yksi puu ja kylkeen toinen. Vähän rupesi hirvittämään. Takana autot ryhtyivät tööttäilemään ja Tuula reippaasti tööttäsi takaisin. Osa pyrki ohitse jalkakäytävän puolelta. Pahimman ruuhkan hellitettyä pääsimme peruuttamaan ja kiertämään puut. Lopppujen lopuksi autolle ei käynyt kuinkaan ja mekin selvisimme säikähdyksellä. Minä hölmö luulin, että täällä ei juuri sada, mutta enpä ole moista kaatosadetta nähnyt kuin Veracruzissa.
Huomenna alkaa siis työ oppilaiden kanssa. Vauhtia on varmaan luvassa, toivottavasti ei lisää vaarallisia tilanteita.

Kylmyyttä ja vilunväreitä kuumassa maassa

Ei ihan ensimmäisenä uskoisi, että täällä palelee joka käänteessä, kun ulkolämpötila on yli 40. Sisätilat ovat niin kylmäksi ilmastoituja, että jatkuvasti paleltaa. Olimme eilen perehdyttämiskoulutuksessa Abu Dhabissa, ja tärisimme jääkylmässä auditoriossa. Pysyimme sentään hereillä, lämpimämmässä salissa olisi voinut aikainen aamuherätys (4.30) hieman kostautua.
Tänään olimme taas koulussa valmistelemassa sunnuntaina alkavaa lukuvuotta. Omalla kohdallani lähden aika lailla tyhjästä: ryhmän kaikki oppilaat ovat uusia, jostain muualta siirtyneitä, eikä heistä tiedetä mitään. Oppikirjat eivät ole tulleet, ja koska ryhmäni on uusi, ei ole mitään tavaroita ja tarvikkeitakaan. No, ei tänne ole helpon työn toivossa tultukaan....Haasteita kaipasin, ja epäilemättä niitä saan. Muut nelosen opettajat ovat tosi mukavia, uskon yhteistyön heidän kanssaan sujuvan hyvin.
Perjantai ja lauantai ovat täällä viikonloppua, sunnuntai on työpäivä. Nyt siis alkaa viikonloppu, voidaan kerätä voimia ja ehkä vähän tutustua ympäristöönkin. Al Ain on toistaiseksi hyvin vähän hahmottunut mielessäni. Laajalle aluelle levittäytynyt kaupunki, jossa on vähän mitään maamerkkejä, ei ole ihan helppo  hahmotettava. Taksikuskeillekin pitää pitkällisesti selittää mihin on menossa, täällä ei toimita osoitteilla. Aamulla harhailimme ties missä, kun taksikuski ei löytänyt ensin kouluamme. Onneksi olimme ajoissa liikkeellä!