Elämä täällä on melkoista vuoristorataa, välillä uima-altaalla loikoilua, välillä virastoissa hikoilua. Aivan erityisen huipulla olimme, kun meillä oli ensimmäinen loma ja Taiga ja Jokke olivat täällä. Ehdimme juuri saada viimeisetkin kalusteet ennen sitä, ja koti oli valmiina odottamassa rakkaita lapsiani. He olivat täällä vajaan viikon, ja se oli yhtä juhlaa. Ihan konkreettista vuoristorataa pääsimme kokeilemaan autiomaassa, kun kävimme heidän kanssaan safarilla. Rivi jeeppejä ajeli korkeita dyynejä ylös ja liukui hiekka pöllyten alas. Aku ja minä puristimme penkkiä kauhuissamme, mutta Taiga ja Jokke ja työkaverini Tuula vain hihkuivat ja kannustivat kuskiamme, jonka englanti rajoittui sanoihin no problem. Pääsimme sentään ehjänä perille leiriin, jossa oli mahdollisuus kokeilla paikallisia vaatteita, saada hennamaalaus käteen, ratsastaa kamelilla, syödä ja katsella napatanssia. Hieno reissu kertakaikkiaan! Ja aavikon sankarit olivat komeita!
Vuoristorata painui pohjalle siinä vaiheessa, kun lapset lähtivät. Ikävä on taas kova, mutta joululoma onneksi lähellä, ja sitä ennen veljeni vaimoineen tulee kylään.
Keitaisiinkin pääsimme lopulta tutustumaan, kävimme nyt viikonloppuna peräti kahdessa. Ilma on selvästi viilennyt ja ulkona jaksaa taas kävellä. Meitä kyllä naurattaa se, että kaupat myyvät täyttä häkää toppa- ja tekokarvaturkkeja ja karvasaappaita. Lämpötila kun pysyttelee 20 ja 30 välillä päivisin.
Arabiemiraatit valmistautuvat viettämään 40. vuosipäiväänsä. Koulussa on vaikea tehdä normaalia työtä, kun osa luokasta on koko ajan harjoittelemassa ohjelmia tai koristelemassa koulua. Pippaloista tulee kaikesta päätellen isot. Kansallispäivää vietetään 2.12 ja seuraavaksihan on sitten meidän omat itsenäisyyspäiväjuhlat. Al Ain Choral Society, jossa minulla on ilo laulaa, pitää joululaulukonsertin 9.12, ja sittenhän koulu jo loppuu 15. päivä. Yhtä juhlaahan tämä näyttää olevan.
