Johtopäätösten aika

Aikaa on vierähtänyt siitä, kun viimeksi kirjoitin. Arki on ollut työntäyteistä, mutta on ollut muitakin syitä, yksi niistä loukkaantuminen työtapaturmassa, kun oppilas veti tuolin alta ja selkänikamat eivät siitä oikein tykänneet. Tapaturma paljasti ikävästi sen, että olemme aika haavoittuvaisessa asemassa täällä. Sairauskulut maksetaan, mutta palkallista sairaslomaa saa pitää vain 15 päivää. Jos en olisi kyennyt palaamaan töihin ollenkaan tänä keväänä, olisin jäänyt täysin tyhjän päälle. Onneksi hammasta purren, tukikorsetti selän apuna ja särkylääkkeitä napsien pystyin tulemaan töihin, joskin jouduin välillä lepuuttamaan selkääni opehuoneessa maaten. Nyt sujuu jo paljon paremmin, pitkästä seisomisesta selkä ei edelleenkään tykkää, eikä painavista taakoista, mutta normaali arki sujuu jo ihan hyvin.
Työ täällä ei ole ollut ihan sitä, mitä lähdin hakemaan. Siihen on monta syytä, joita en voi tässä julkisesti ruotia. Piti kuitenkin tehdä päätös ensi lukuvuodesta, ja me päätimme palata Suomeen. Pettymyksistä ja vastoinkäymisistä huolimatta tämä vuosi jää ikimuistoisena mieleen. Paljon hienoja kokemuksia on myös kertynyt, uusia ystäviä saatu ja myös uusia taitoja opittu. Ja niin kuin usein käy ulkomailla asuessa: moni asia Suomessa näyttäytyy taas niin mukavassa valossa. Kuivan aavikon keskellä oppii arvostamaan esim. sadetta, ja kaameassa kuumuudessa, joka meitä nyt vaivaa, kaipaa viileitä kesäiltoja ja kuulasta syksyä. Ei se jatkuva auringonpaahdekaan aina kivalta tunnu. Kellokosken Ruukin kouluun palaa entistä tyytyväisempi opettaja, joka osaa arvostaa hyviä tiloja ja oppimateriaaleja, rauhallisempia oppilaita ( uskokaa pois, kollegat, suomalaislapset ovat rauhallisia täkäläisiin verrattuna), mukavia ja reiluja kollegoita ja järkeviä opetussuunnitelmia. Omaa pientä kotia on jo kova ikävä.

 Hotellin beach.

 Vaara vaanii tiellä.

 Altaalta merelle.

Tarja-kollegan kanssa meressä.

Viikko sitten kävimme vihdoin tutustumassa Fujairahin emiraattiin Omaninlahden rannalla. Reissu oli ihana, kelluimme vain lämpimässä meressä ja keräilimme simpukankuoria. Tänä viikonloppuna suomalaisilla oli omat vappubileet, oikeasta vapusta hiukan myöhässä, koska se ei ole täällä vapaapäivä.
Töitä pitää jaksaa puskea heinäkuun 12. päivään asti, tosin oppilaat alkavat kuulemma hävitä jo kesäkuun aikana. Paluupäivä Suomeen on vielä epävarma, koska niin monta asiaa pitää järjestää ennen kuin pääsemme takaisin kotiin. Kesäloma jää siis aika lyhyeksi, mutta ehkä tietty " uusi kuherruskuukausi " entisen työpaikan kanssa korvaa sen. Rakkaat Suomen-kollegat: täältä tullaan, jos ei ihan entistä ehompana, niin kuitenkin entistä innokkaampana!

Kotiinpaluu ja paluu kotiin

Otsikko voi vaikuttaa hieman oudolta, mutta olemme ikäänkuin kahden kodin loukussa: varsinainen koti on Suomessa, mutta tällä hetkellä siellä asuu poikani perhe, ja tämänhetkinen koti on täällä. Lähtiessämme Suomeen joululomalle mietin, miltä tuntuu palata. Tuntuuko siltä, että olemme tulleet kotiin?
Matka ei mennyt ihan putkeen. Lähdimme kaksi tuntia myöhässä Dubaista, ja aamulla kapteeni kuulutti, että polttoaine ei riitäkään Tukholmaan asti, vaan meidän pitää tehdä ylimääräinen välilasku Kööpenhaminaan. Kun lopulta pääsimme Tukholmaan, olimme neljä tuntia myöhässä, ja monilta oli jatkolento jo mennyt. Me onneksi ehdimme Helsingin koneeseen, ja saimme jopa matkalaukkumme. 
Suomi ei näyttänyt kauneimpia äidinkasvojaan, oli koleaa, pimeää ja kuraista, eikä lumesta tietoakaan. Silti oli ihana tulla, nähdä rakkaat ja käydä kylässä omassa pikku kodissamme Kellokoskella. Jakaannuimme Akun kanssa niin, että hän vietti enemmän aikaa poikansa luona ja minä taas omieni.. Kävin myös Ruukissa tapaamassa rakkaita työkavereita ja oppilaita, ja myös edellisessä koulussani Kotkassa. Oli ihana nähdä vanhoja työkavareita!
Jouluviikoksi olimme varanneet mökin Pälkäneeltä, jossa viikon aikana porukkaa oleili vaihtelevasti meistä kahdesta yhteentoista sukulaiseen asti. Tapaninpäivänä sähköt katkesivat myrskyn seurauksena niin meiltä kuin tuhansilta muiltakin. Meillä ei ollut hätää takan ja kynttilöiden ansiosta, mutta onneksi saimme illalla sähköt takaisin vain 8 tunnin odottelun jälkeen. Parin päivän päästä toinen myrsky kaatoi puun mökkitien poikki, mutta siitäkin selvittiin mökin omistajan avulla. Joulu oli kaiken kaikkiaan aivan mahtava, lauloimme ja innostuimme jopa esittämään Tiernapojat, pelasimme lautapelejä ja tietokilpailuja, saunoimme ja muutama rohkea jopa ui järvessä. Ja tietysti söimme. Joulupäivänä Aku ja minä menimme Pälkäneen kauniiseen kirkkoon. Hiukan vaisusti veisaavaa sakkia olivat, vai heräävätköhän hämäläiset laulamaan vasta kotona?
Uusi vuosi vastaanotettiin Vantaalla Flamingossa, mutta alkoi olla jo tunne, että on aika palata kotiin. Niin ihana kuin perhettä onkin nähdä, muiden sohvilla nukkuminen alkaa väkisinkin käydä selän päälle. Kotimatka oli melko rasittava, eikä parin tunnin odotus Dubain lentokentän passintarkastusjonossa aamuyöstä hirveästi naurattanut. Onneksi olimme varanneet hotellihuoneen läheltä lentokenttää, ja pääsimme neljän maissa nukkumaan. Seuraavana päivänä tulimme sitten Al Ainiin, ja kyllä oli mukava avata kotiovi! Vastatakseni alun kysymykseen, tuntui nimenomaan siltä, että tulin kotiin.

Nyt on edessä taas kaikenlaisia haasteita, mm. muutto uuteen kouluun. Pääsimme tutustumaan jo lähes valmiisiin tiloihin, ja hienot olivat. Maltan tuskin odottaa pääsyä kunnon luokkahuonetiloihin!

Isänmaallista paatosta Emiraateissa

Niin se vaan on kulunut tämäkin lukukausi! Viikon päästä lähdemme lomalle koti+Suomeen. Työntäyteinen viikko on vielä edessä, että saadaan hirvittävän monimutkainen ja - vaiheinen arviointi tehtyä, mutta heti lukukauden päätyttyä, jo aamuyöstä lähtee lento ensin Tukholmaan ja sitten Suomeen.
Täällä on ollut yhtä juhlaa, ensin Arabiemiraattien kansallispäivä 2.12 ja sitten meidän omamme. Emiraatit juhlivat perusteellisesti ja koko kaupunki on edelleen täynnä koristevaloja ja autot on teipattu sheikkien kuvilla ja koristettu lipuin. Minäkin pääsin osallistumaan luokkani kanssa kansallispäivämarssille. Kuuma tuli, mutta olihan se hienoa.
Oma juhlamme oli suomalaiseen tyyliin tunteikas, vaan ei riehakas. Aamuassemblyssa alkoikin joka-aamuisen Emiraattien kansallislaulun jälkeen soida Maamme-laulu, ja me tietenkin yhdyimme siihen. Laulun loppuessa yläkerrasta alkoi sataa sinivalkoisia ilmapalloja. Herkimmät meistä alkoivat vetistellä jo tässä vaiheessa. Parempaa vielä seurasi, sillä suomalaiset opettajathan ovat monitaitoisia, ja meistä koottu kuoro suoritti ensiesiintymisensä laulamalla neliäänisesti Suomen laulun. Sitten nieleskeli jo aika moni, eivätkä oppilaat voineet mitenkään ymmärtää, miksi olimme surullisia.
Illalla lauloimme saman laulun suurlähettilään itsenäisyyspäivän vastaanotolla Abu Dhabissa. Yleisö, kunniavieraana ollutta kauppaministeriä myöden kuunteli hiirenhiljaa ja osoitti kovasti suosiota. Suurlähettiläs lähetti kiitosviestin seuraavana päivänä, olimme olleet kuulemma juhlien vetonaula, ja palaute oli ollut kiittävää. Juhlat olivat muutenkin hienot, ja tarjoilu loistavaa, oli poroa ja lohta ja silliäkin. Vähän kalliiksi se kyllä kävi, kun me emme mahtuneet kenenkään kyytiin, ja piti mennä taksilla. Matkalla kotiin, keskellä Abu Dhabin suurkaupunkia, meitä kohtasi yllättävä näky: auto, jossa liehuivat Suomen liput. Oli komea näky!
Huomenna on sitten Al Ainin Choral Societyn joululaulukonsertti, ja sitten toivottavasti jää vähän aikaa jouluostoksillekin.

Tässä iloiset juhlijat hienoina.

Syötävän hyvää.

Komeasti hulmusi siniristilippu!

Vuoristorataa ja keitaita

Elämä täällä on melkoista vuoristorataa, välillä uima-altaalla loikoilua, välillä virastoissa hikoilua. Aivan erityisen huipulla olimme, kun meillä oli ensimmäinen loma ja Taiga ja Jokke olivat täällä. Ehdimme juuri saada viimeisetkin kalusteet ennen sitä, ja koti oli valmiina odottamassa rakkaita lapsiani. He olivat täällä vajaan viikon, ja se oli yhtä juhlaa. Ihan konkreettista vuoristorataa pääsimme kokeilemaan autiomaassa, kun kävimme heidän kanssaan safarilla. Rivi jeeppejä ajeli korkeita dyynejä ylös ja liukui hiekka pöllyten alas. Aku ja minä puristimme penkkiä kauhuissamme, mutta Taiga ja Jokke ja työkaverini Tuula vain hihkuivat ja kannustivat kuskiamme, jonka englanti rajoittui sanoihin no problem. Pääsimme sentään ehjänä perille leiriin, jossa oli mahdollisuus kokeilla paikallisia vaatteita, saada hennamaalaus käteen, ratsastaa kamelilla, syödä ja katsella napatanssia. Hieno reissu kertakaikkiaan! Ja aavikon sankarit olivat komeita!
Vuoristorata painui pohjalle siinä vaiheessa, kun lapset lähtivät. Ikävä on taas kova, mutta joululoma onneksi lähellä, ja sitä ennen veljeni vaimoineen tulee kylään.
Keitaisiinkin pääsimme lopulta tutustumaan, kävimme nyt viikonloppuna peräti kahdessa. Ilma on selvästi viilennyt ja ulkona jaksaa taas kävellä. Meitä kyllä naurattaa se, että kaupat myyvät täyttä häkää toppa- ja tekokarvaturkkeja ja karvasaappaita. Lämpötila kun pysyttelee 20 ja 30 välillä päivisin.
Arabiemiraatit valmistautuvat viettämään 40. vuosipäiväänsä. Koulussa on vaikea tehdä normaalia työtä, kun osa luokasta on koko ajan harjoittelemassa ohjelmia tai koristelemassa koulua. Pippaloista tulee kaikesta päätellen isot. Kansallispäivää vietetään 2.12 ja seuraavaksihan on sitten meidän omat itsenäisyyspäiväjuhlat. Al Ain Choral Society, jossa minulla on ilo laulaa, pitää joululaulukonsertin 9.12, ja sittenhän koulu jo loppuu 15. päivä. Yhtä juhlaahan tämä näyttää olevan.

Emirates International

Kyseisen niminen sairaala on tullut jo melko tutuksi, kun olen käynyt siellä valittamassa erilaisia vaivoja ja nyt viime keskiviikkona silmäluomileikkauksessa. Onpahan ollut tilaisuus tutustua täkäläiseen terveydenhoitoon, ja hyvinhän tuo on sujunut. Nopeasti on hoitoon päässyt ja erittäin ystävälllistä on palvelu ollut. Yksikään lääkäri tai hoitaja ei ole ollut paikallisia, minun silmääni hoiti irakilainen tohtori ja verenpainetta sudanilainen, ja hoitajat ovat ilmeisesti pääosin filippiiniläisiä tai muualta Kauko-Idästä. Varmaan on olemassa emiraattilääkäreitä ja hoitajiakin, mutta nähtävästi  ei riittävästi. Niin ystävällisiä kuin sairaalassa ovat olleetkin, toivoisin, ettei sinne nyt tarvitsisi vähään aikaan enää mennä, vaan pysyisin terveenä.
Kansainvälistähän täällä on kaikinpuolin muutenkin. Suomalaiset opettajat ovat vain pieni osa monituhatpäisessä ulkomaisten opettajien joukossa. Kaikki muut ovat syntyperäisiä englanninpuhujia, ja muutama heistä kommentoi hiukan ikävään sävyyn suomalaisten osallistumista. Siihen on helppo vastata, että suomalaiset ovat täällä eri syystä kuin esim. amerikkalaiset, koska meillä on heittää kehiin maailman parhaaksi rankattu koulujärjestelmä, millä britit ja amerikkalaiset eivät todellakaan voi kehua. Sitäpaitsi, on helpompi ymmärtää toisten kielivaikeuksia, kun on itsekin joutunut opettelemaan kielen. Täällä sekä lasten, että aikuisten kielitaito vaihtelee suuresti. Osa luokkani tytöistä puhuu melko sujuvasti, osa taas ei yhtään, ja sama pätee paikallisiin työkavereihin ja lasten äiteihin.
Saimme lopulta kirjojakin matikkaan ja scienceen. Valitettavasti matikka lähtee aivan liian korkealentoisesti ja vaikeasti liikkeelle, joten kirjaa ei voi vielä käyttää. Viimeiset kaksi kotimaassa pitkään odotellutta suomalaisopettajaa pääsi perille ja loput vielä hotellissa asustelleet saivat asunnon, joten pienin askelin edistymme.
Meidän talokompleksimme on edelleen melkoinen työmaa ja aika meluisakin sellainen. Jos yrität iltapäivätorkuille, ihan varmasti joku alkaa porata tai vasaroida. Hissi on pysyvästi kolmannessa kerroksessa, vaikka tämä on kaksikerroksinen, ja hälyttää kimeästi kaiken aikaa, uima-altaassa ei ole edelleenkään vettä eikä kuntosaleissa yhtään mitään. Autopaikat on saatu valmiiksi ja eilen ilmestyi pääportin ylle taloyhtiön nimi, joka ei hämmästykseksemme ollutkaan Bin Harmal, kuten luulimme, vaan Al Muwaiji Village. Ja niin paljon kuin olimme taksikuskeille opettaneet Bin Harmalin sijaintia...

Paineita

Muutto tanne on tuonut mukanaan monenlaista stressinaihetta. Palkkaa ei ole pienta ennakkoa lukuunottamatta vielakaan maksettu, monenlaisia paperiasioita pitaisi ehtia hoitaa, tyo on melkoisen vaativaa, mikaan ei toimi ihan niinkuin odottaisi, joten ei ihme, jos paineet nousevat. Ihan konkreettisestikin. Vietin eilen illalla muutaman tunnin ensiavussa selallani maaten, ja verenpainetta mittailtiin vartin valein, mutta se ei suostunut laskemaan. Joudun ensimmaista kertaa elamassani syomaan verenpainelaaketta. Varmaan kuumuudellakin on osansa asiassa, kun vapaapaivan kunniaksi kavimme aamukavelylla. Kahdeksan aikaan oli viela siedettava ilma, mutta se kuumeni nopeasti, ja lopulta oli pakko ottaa taksi, kun tuli jo paha olo.Kovasti tekisi mieli liikkua ulkoilmassa, mutta ei voi kun odottaa viileampaa aikaa. Taalla olisi kauniita vehreita keitaita ja puistoja kavelyja ja piknikkeja varten. Akuun kuumuus ei vaikuta yhta pahasti ja han on kylla tehnyt paljonkin lenkkeja.
Koti on yha keskenerainen ja hankinnat on toistaiseksi ollut pakko keskeyttaa, kunnes palkka tulee. Taalla oppii karsivallisyytta ja hiljaa etenemista....
Meilla on uusi nappaimisto, mika selittaa pisteiden puuttumisen eraista kirjaimista, mutta tassa olisi kylla arabialaisetkin kirjaimet, kun vain osaisin kayttaa niita. Numerot jo melkein osaan, ja muutama tervehdyskin sujuu. Olisi kiva oppia lisaa.
Vaikka Al Ain on lahes Helsingin kokoinen, taalla tormaa helposti suomalaisiin. Eilen menimme suureen ostoskeskukseen, ja matkalla naimme taksin ikkunasta Tiinan ja Juliuksen. Ostoskeskuksen paasisaankaynnin vieressa olevalla luistinradalla tapasimme Marjamaat ja Loposet. Ylakerrassa ruokaillessa naimme taas Tiinan ja Juliuksen, ja lopulta illalla poliklinikalla Sallan ja tytot. Luulisi meita suomalaisia olevan taalla satamaarin!
Toivottavasti paineet tasta kaikin tavoin laskevat, ja samoin lampotila!

Iloiset jäähyväiset hotellille

Keskiviikkona olo alkoi töissä tuntua flunssaiselta. Päätin mennä hotelliin päästyäni nukkumaan. Aku oli ollut koko päivän tulevassa kodissamme vastaanottamassa kodinkoneiden ja huonekalujen toimituksia, ei vain meidän kotiimme, vaan saman käytävän varrella asuvan toisen suomalaisen opettajan kotiin. Sovimme, että muutamme vain jos jaksamme. Heräsin joskus puoli kuuden aikaan, enkä ollut edes pukeutunut, kun ovelta kuului tiukka koputus. Äkkiä vaatteet päälle ja äkäisenä ovelle: kuka siellä nyt haluaa jotakin. Oven takana seisoi Aku ison ruusupuskan kanssa, ja kysyi, voisimmeko muuttaa omaan kotiin. Mitä siihen voi sanoa muuta, kuin kyllä?Vauhdilla kamat matkalaukkuun, check out ja taksiin, siinä ei flunssat paljon paina. Tyhjältä ja kaikuvalta täällä tuntuu vielä, mutta sänky on, ruokailuryhmä, jääkaappi ja hella ja pesukone. Eilen illalla ei kotirauhasta voinut paljon puhua, kun kolme miestä laitteli nettiyhteyksiä, samaan hässäkkään tuotiin sohva ja ennen kuin sohvamiehet saivat sohvan laitettua, tuotiin vielä sängynpäätykin. Sohva toimitettiin hämmästyttävällä nopeudella: viisi päivää maksusta se oli meillä. Hämmästyttävää siinä oli se, että olimme itse valinneet verhoilukankaat. Epäilenpä, että Suomessa ei pystyttäisi yhtä nopeaan toimitukseen. Sohvan koko aiheutti pienen järkytyksen. Kaupassa se oli paljon pienemmän näköinen. Nyt meillä mahtuu isompikin vierasjoukko istumaan.
Kaikkea vielä puuttuu, ja ainakin verhot pitää pikimmiten saada, etteivät huoneet kaiu niin paljoa, eikä ikkunoista näy ulos. Koko alue on vielä keskeneräinen, eikä täällä vielä kovinkaan monessa asunnossa asuta, mutta epäilemättä tänä viikonloppuna muuttajia tulee lisää.
Pieniä kommelluksiakin on sattunut: Aku pesi pyykkiä uudella koneellamme ja kas, poistovesi tulikin ulos keittiön tiskikoneelle tarkoitetusta putkesta. Onneksi on laattalattia, eikä parketti. Putkimies tuli kutsusta paikalle nopeasti, koska hän on vielä rakennustyömaalla töissä, ja tukki putken keittiön suuntaan. Kun ihmettelin, miten sitten saamme tiskikoneen siihen, hän lupasi tulla avaamaan sitten putken. Vähän jäi epävarma olo, täytyy laittaa ämpäri kuitenkin alle.
Apua täällä saa helposti joka lähtöön. Yksi mies tuli laittamaan verhotangot, ja Aku joutui soittamaan minulle, kun ei oikein ymmärtänyt, mitä mies selitti. Minä sitten jutteli miehen kanssa, ja kävi ilmi, että hän oli pahoillaan, kun ei ollut verhoja, ja sanoi tulevansa myöhemmin laittamaan ne. Kai minä nyt itsekin osaan!
Vielä ei ole kuvia, laitan sitten kun samme vähän valmiimmaksi täällä.