torstai 29. syyskuuta 2011

Iloiset jäähyväiset hotellille

Keskiviikkona olo alkoi töissä tuntua flunssaiselta. Päätin mennä hotelliin päästyäni nukkumaan. Aku oli ollut koko päivän tulevassa kodissamme vastaanottamassa kodinkoneiden ja huonekalujen toimituksia, ei vain meidän kotiimme, vaan saman käytävän varrella asuvan toisen suomalaisen opettajan kotiin. Sovimme, että muutamme vain jos jaksamme. Heräsin joskus puoli kuuden aikaan, enkä ollut edes pukeutunut, kun ovelta kuului tiukka koputus. Äkkiä vaatteet päälle ja äkäisenä ovelle: kuka siellä nyt haluaa jotakin. Oven takana seisoi Aku ison ruusupuskan kanssa, ja kysyi, voisimmeko muuttaa omaan kotiin. Mitä siihen voi sanoa muuta, kuin kyllä?Vauhdilla kamat matkalaukkuun, check out ja taksiin, siinä ei flunssat paljon paina. Tyhjältä ja kaikuvalta täällä tuntuu vielä, mutta sänky on, ruokailuryhmä, jääkaappi ja hella ja pesukone. Eilen illalla ei kotirauhasta voinut paljon puhua, kun kolme miestä laitteli nettiyhteyksiä, samaan hässäkkään tuotiin sohva ja ennen kuin sohvamiehet saivat sohvan laitettua, tuotiin vielä sängynpäätykin. Sohva toimitettiin hämmästyttävällä nopeudella: viisi päivää maksusta se oli meillä. Hämmästyttävää siinä oli se, että olimme itse valinneet verhoilukankaat. Epäilenpä, että Suomessa ei pystyttäisi yhtä nopeaan toimitukseen. Sohvan koko aiheutti pienen järkytyksen. Kaupassa se oli paljon pienemmän näköinen. Nyt meillä mahtuu isompikin vierasjoukko istumaan.
Kaikkea vielä puuttuu, ja ainakin verhot pitää pikimmiten saada, etteivät huoneet kaiu niin paljoa, eikä ikkunoista näy ulos. Koko alue on vielä keskeneräinen, eikä täällä vielä kovinkaan monessa asunnossa asuta, mutta epäilemättä tänä viikonloppuna muuttajia tulee lisää.
Pieniä kommelluksiakin on sattunut: Aku pesi pyykkiä uudella koneellamme ja kas, poistovesi tulikin ulos keittiön tiskikoneelle tarkoitetusta putkesta. Onneksi on laattalattia, eikä parketti. Putkimies tuli kutsusta paikalle nopeasti, koska hän on vielä rakennustyömaalla töissä, ja tukki putken keittiön suuntaan. Kun ihmettelin, miten sitten saamme tiskikoneen siihen, hän lupasi tulla avaamaan sitten putken. Vähän jäi epävarma olo, täytyy laittaa ämpäri kuitenkin alle.
Apua täällä saa helposti joka lähtöön. Yksi mies tuli laittamaan verhotangot, ja Aku joutui soittamaan minulle, kun ei oikein ymmärtänyt, mitä mies selitti. Minä sitten jutteli miehen kanssa, ja kävi ilmi, että hän oli pahoillaan, kun ei ollut verhoja, ja sanoi tulevansa myöhemmin laittamaan ne. Kai minä nyt itsekin osaan!
Vielä ei ole kuvia, laitan sitten kun samme vähän valmiimmaksi täällä.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Home, sweet home!

Hurraa! Saimme asunnon. Pitkään minun nimeäni ei näkynyt asuntolistalla ollenkaan, kunnes yllättäen toissapäivänä se sinne ilmestyi. Vielä aamupäivällä se ei ollut siellä. Yksi työkavereista oli jo saanut samasta paikkaa asunnon, joten menimme katsomaan hänen asuntoaan, ja tykkäsimme kovasti alueesta. Eilen lähdimme koululta rehtorin, ohjelmajohtajamme ja neljän opettajan voimin asuntotoimistoon. Meille oli annettu ohje olla hiljaa, ja vastata vain kysyttäessä. Mitään ei edes kysytty, me kaksi onnellista joille asunto oli luvassa, allekirjoitimme sopimuksen, ja herra tiskin takana kaivoi esille ison muovikassillisen avaimia, joista meille löytyi omat. Teki mieli tuuletella ja hihkua, mutta onnistui pysymään hiljaa. Kahden mukanaolleen asuntoasia ei vielä järjestynyt, ja meitä on vielä monta, joille on määrätty aivan kamala asunto, jota he eivät halua ottaa vastaan. Kumpa loputkin pääsisivät Bin Harmaliin! Kompleksi on ihan uusi, vielä hiukan kesken, kivasti Välimerelliseen tyyliin rakennettuja. Asukkaiden käyttöön tulee uima-allas, joka on vettä vaille valmis, saunat ja kuntosalit, autopaikka on kellarissa. Asukaskunta tulee olemaan kansainvälistä, opettajia ja lääkäreitä. Joissakin asunnoissa jo asutaan, mutta ei vielä läheskään kaikissa. Mekään emme voi muuttaa ennen kuin saamme kalustusrahamme. Keittiössä on kyllä kaapit, mutta hellat ja jääkaapit pitää itse ostaa.
Jossakin tuon pitkän rivin loppupäässä, toisessa kerroksessa on tuleva linnamme! Pieni keittiö, olohuone, kaksi makuuhuonetta, kaksi ammeellista kylpyhuonetta, yksi vessa lisäksi ja pieni parveke. Muuten tosi kiva, paitsi että olohuoneen ainoa ikkuna avautuu jonkinlaiseen talon keskellä olevaan kapeaan kuiluun. No, verhot on keksitty.
Monet varmaan haluaisivat kuulla työstäni, mutta en tiedä, paljonko voin kertoa. Olemme sopimuksessamme sitoutuneet jonkinlaiseen vaitioloon. En siis voi mennä yksityiskohtiin. Ensimmäinen viikko on ollut aika hektinen, haasteita tulee riittämään, mutta se siitä. Oppilaideni nimet jo muistan, siitä huolimatta että samoja nimiä on paljon, esim. kolme Fatimaa, mutta paikallisissa kollegoissa on vielä tekemistä. Kun joku kysyy, kuka on vaikkapa Rafia tai Shamsa, vastaus on aina: se mustakaapuinen ja tummasilmäinen. Hiustenväriä tai pukeutumistyyliä ei voi käyttää tunnistuksessa, koska kaikki emiraattiopettajat käyttävät mustaa abayaa ja peittävät päänsä. Muutama nuorempi kyllä selvästi venyttää sääntöjä, ja huivi keikkuu sen verran takana, että otsahiukset näkyvät. Kaksi liikunnanopettajista on tunisialaista, ja toinen heistä pukeutuu täysin länsimaisesti, ja toinenkin muuten, mutta hänellä on huivi. Koulussa opettajilla on kasvot näkyvissä, mutta jos miehiä tulee koululle, monien kasvojen eteen ilmestyy huntu. Muutaman kollegan nimen muistan jo. Toista vuotta täällä olevat suomalaiset ovat ihan mahtavaa porukkaa, ja heiltä olen saanut paljon tukea ja neuvoja.
Nyt on viikonloppu, ihanaa!

lauantai 10. syyskuuta 2011

Myrskyn silmässä

Vietimme mukavan päivän uima-altaalla Danat-hotellissa uiden, aurinkoa ottaen ja muita suomalaisia moikkaillen. Tuula oli lähdössä pois samaan aikaan ja tarjoutui esittelemään meille asuntonsa. Lähdimme siis sinne. Parkkipaikalla putoili muutama vesipisara, mutta pääsimme autoon kuivana. Sen jälkeen repesi: kaamea kaatosade, ukonilma ja tuuli. Kohta alkoi kaduilla olla paitsi vettä tulvaksi asti, myös puiden oksia ja kaatuneita puita. Lopulta jouduimme pysähtymään, kun eteen kaatui yksi puu ja kylkeen toinen. Vähän rupesi hirvittämään. Takana autot ryhtyivät tööttäilemään ja Tuula reippaasti tööttäsi takaisin. Osa pyrki ohitse jalkakäytävän puolelta. Pahimman ruuhkan hellitettyä pääsimme peruuttamaan ja kiertämään puut. Lopppujen lopuksi autolle ei käynyt kuinkaan ja mekin selvisimme säikähdyksellä. Minä hölmö luulin, että täällä ei juuri sada, mutta enpä ole moista kaatosadetta nähnyt kuin Veracruzissa.
Huomenna alkaa siis työ oppilaiden kanssa. Vauhtia on varmaan luvassa, toivottavasti ei lisää vaarallisia tilanteita.

torstai 8. syyskuuta 2011

Kylmyyttä ja vilunväreitä kuumassa maassa

Ei ihan ensimmäisenä uskoisi, että täällä palelee joka käänteessä, kun ulkolämpötila on yli 40. Sisätilat ovat niin kylmäksi ilmastoituja, että jatkuvasti paleltaa. Olimme eilen perehdyttämiskoulutuksessa Abu Dhabissa, ja tärisimme jääkylmässä auditoriossa. Pysyimme sentään hereillä, lämpimämmässä salissa olisi voinut aikainen aamuherätys (4.30) hieman kostautua.
Tänään olimme taas koulussa valmistelemassa sunnuntaina alkavaa lukuvuotta. Omalla kohdallani lähden aika lailla tyhjästä: ryhmän kaikki oppilaat ovat uusia, jostain muualta siirtyneitä, eikä heistä tiedetä mitään. Oppikirjat eivät ole tulleet, ja koska ryhmäni on uusi, ei ole mitään tavaroita ja tarvikkeitakaan. No, ei tänne ole helpon työn toivossa tultukaan....Haasteita kaipasin, ja epäilemättä niitä saan. Muut nelosen opettajat ovat tosi mukavia, uskon yhteistyön heidän kanssaan sujuvan hyvin.
Perjantai ja lauantai ovat täällä viikonloppua, sunnuntai on työpäivä. Nyt siis alkaa viikonloppu, voidaan kerätä voimia ja ehkä vähän tutustua ympäristöönkin. Al Ain on toistaiseksi hyvin vähän hahmottunut mielessäni. Laajalle aluelle levittäytynyt kaupunki, jossa on vähän mitään maamerkkejä, ei ole ihan helppo  hahmotettava. Taksikuskeillekin pitää pitkällisesti selittää mihin on menossa, täällä ei toimita osoitteilla. Aamulla harhailimme ties missä, kun taksikuski ei löytänyt ensin kouluamme. Onneksi olimme ajoissa liikkeellä!

tiistai 6. syyskuuta 2011

Vihdoinkin tositoimiin

Rakas blogi, enpä ole vähään aikaan päivittänyt sinua. Ei tapahtunut mitään uutta, vietimme kaiskoja päiviä uima-altaalla ihmetellen, koska pääsisimme Al Ainiin. Eilen sitten tuo odotettu päivä koitti. Koko muuttamisoperaatio sai miettimään, että suomalaisten opettajien lisäksi muutama suomalainen organisaatioeksperttikin voisi olla tarpeen. En nyt viitsi sitä sen enenpää kuvailla. Al Ain vaikutti heti tosi viihtyisältä, vehreältä ja paljon matalammalta kuin Abu Dhabi. Toisaalta juuri sen vuoksi sitä on toistaiseksi vaikea hahmottaa. Täällä on myös jonkinlaista vuoristoa.
Tässä on näkymä hotellin ikkunasta. Tänään siis näimme ensimmäistä kertaa koulumme, ja tutustuimme tuleviin työtovereihimme. Kaikki olivat tosi mukavia ja täällä jo vuoden olleet suomalaisopet todella ihania ja avuliaita. Meillä  on kyllä paljon helpompaa kuin heillä vuosi sitten, voimme kysyä ja oppia heidän kokemuksistaan. Sain opetettavaksi 4. luokan ja olin siihen todella tyytyväinen. Viisivuotiaiden ekaluokkalaisten kanssa olisin ehkä ollut hieman ihmeissäni, niin pieniä en ole opettanut. Huomenna joudumme palaamaan Abu Dhabiin, juuri kuulemani tiedon mukaan klo 8.00. Saa nähdä miten se onnistuu! Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei tule puuttumaan!