perjantai 20. tammikuuta 2012

Kotiinpaluu ja paluu kotiin

Otsikko voi vaikuttaa hieman oudolta, mutta olemme ikäänkuin kahden kodin loukussa: varsinainen koti on Suomessa, mutta tällä hetkellä siellä asuu poikani perhe, ja tämänhetkinen koti on täällä. Lähtiessämme Suomeen joululomalle mietin, miltä tuntuu palata. Tuntuuko siltä, että olemme tulleet kotiin?
Matka ei mennyt ihan putkeen. Lähdimme kaksi tuntia myöhässä Dubaista, ja aamulla kapteeni kuulutti, että polttoaine ei riitäkään Tukholmaan asti, vaan meidän pitää tehdä ylimääräinen välilasku Kööpenhaminaan. Kun lopulta pääsimme Tukholmaan, olimme neljä tuntia myöhässä, ja monilta oli jatkolento jo mennyt. Me onneksi ehdimme Helsingin koneeseen, ja saimme jopa matkalaukkumme. 
Suomi ei näyttänyt kauneimpia äidinkasvojaan, oli koleaa, pimeää ja kuraista, eikä lumesta tietoakaan. Silti oli ihana tulla, nähdä rakkaat ja käydä kylässä omassa pikku kodissamme Kellokoskella. Jakaannuimme Akun kanssa niin, että hän vietti enemmän aikaa poikansa luona ja minä taas omieni.. Kävin myös Ruukissa tapaamassa rakkaita työkavereita ja oppilaita, ja myös edellisessä koulussani Kotkassa. Oli ihana nähdä vanhoja työkavareita!
Jouluviikoksi olimme varanneet mökin Pälkäneeltä, jossa viikon aikana porukkaa oleili vaihtelevasti meistä kahdesta yhteentoista sukulaiseen asti. Tapaninpäivänä sähköt katkesivat myrskyn seurauksena niin meiltä kuin tuhansilta muiltakin. Meillä ei ollut hätää takan ja kynttilöiden ansiosta, mutta onneksi saimme illalla sähköt takaisin vain 8 tunnin odottelun jälkeen. Parin päivän päästä toinen myrsky kaatoi puun mökkitien poikki, mutta siitäkin selvittiin mökin omistajan avulla. Joulu oli kaiken kaikkiaan aivan mahtava, lauloimme ja innostuimme jopa esittämään Tiernapojat, pelasimme lautapelejä ja tietokilpailuja, saunoimme ja muutama rohkea jopa ui järvessä. Ja tietysti söimme. Joulupäivänä Aku ja minä menimme Pälkäneen kauniiseen kirkkoon. Hiukan vaisusti veisaavaa sakkia olivat, vai heräävätköhän hämäläiset laulamaan vasta kotona?
Uusi vuosi vastaanotettiin Vantaalla Flamingossa, mutta alkoi olla jo tunne, että on aika palata kotiin. Niin ihana kuin perhettä onkin nähdä, muiden sohvilla nukkuminen alkaa väkisinkin käydä selän päälle. Kotimatka oli melko rasittava, eikä parin tunnin odotus Dubain lentokentän passintarkastusjonossa aamuyöstä hirveästi naurattanut. Onneksi olimme varanneet hotellihuoneen läheltä lentokenttää, ja pääsimme neljän maissa nukkumaan. Seuraavana päivänä tulimme sitten Al Ainiin, ja kyllä oli mukava avata kotiovi! Vastatakseni alun kysymykseen, tuntui nimenomaan siltä, että tulin kotiin.
Nyt on edessä taas kaikenlaisia haasteita, mm. muutto uuteen kouluun. Pääsimme tutustumaan jo lähes valmiisiin tiloihin, ja hienot olivat. Maltan tuskin odottaa pääsyä kunnon luokkahuonetiloihin!

1 kommentti:

  1. Kiva taas lukea kuulumisianne, ja kiva oli nähdä, vaikka vilaukselta. Annahan tulla tarinoita, näitä on niin kiva lueskella! Mukavaa alkavaa lukukautta.

    VastaaPoista