perjantai 16. syyskuuta 2011

Home, sweet home!

Hurraa! Saimme asunnon. Pitkään minun nimeäni ei näkynyt asuntolistalla ollenkaan, kunnes yllättäen toissapäivänä se sinne ilmestyi. Vielä aamupäivällä se ei ollut siellä. Yksi työkavereista oli jo saanut samasta paikkaa asunnon, joten menimme katsomaan hänen asuntoaan, ja tykkäsimme kovasti alueesta. Eilen lähdimme koululta rehtorin, ohjelmajohtajamme ja neljän opettajan voimin asuntotoimistoon. Meille oli annettu ohje olla hiljaa, ja vastata vain kysyttäessä. Mitään ei edes kysytty, me kaksi onnellista joille asunto oli luvassa, allekirjoitimme sopimuksen, ja herra tiskin takana kaivoi esille ison muovikassillisen avaimia, joista meille löytyi omat. Teki mieli tuuletella ja hihkua, mutta onnistui pysymään hiljaa. Kahden mukanaolleen asuntoasia ei vielä järjestynyt, ja meitä on vielä monta, joille on määrätty aivan kamala asunto, jota he eivät halua ottaa vastaan. Kumpa loputkin pääsisivät Bin Harmaliin! Kompleksi on ihan uusi, vielä hiukan kesken, kivasti Välimerelliseen tyyliin rakennettuja. Asukkaiden käyttöön tulee uima-allas, joka on vettä vaille valmis, saunat ja kuntosalit, autopaikka on kellarissa. Asukaskunta tulee olemaan kansainvälistä, opettajia ja lääkäreitä. Joissakin asunnoissa jo asutaan, mutta ei vielä läheskään kaikissa. Mekään emme voi muuttaa ennen kuin saamme kalustusrahamme. Keittiössä on kyllä kaapit, mutta hellat ja jääkaapit pitää itse ostaa.
Jossakin tuon pitkän rivin loppupäässä, toisessa kerroksessa on tuleva linnamme! Pieni keittiö, olohuone, kaksi makuuhuonetta, kaksi ammeellista kylpyhuonetta, yksi vessa lisäksi ja pieni parveke. Muuten tosi kiva, paitsi että olohuoneen ainoa ikkuna avautuu jonkinlaiseen talon keskellä olevaan kapeaan kuiluun. No, verhot on keksitty.
Monet varmaan haluaisivat kuulla työstäni, mutta en tiedä, paljonko voin kertoa. Olemme sopimuksessamme sitoutuneet jonkinlaiseen vaitioloon. En siis voi mennä yksityiskohtiin. Ensimmäinen viikko on ollut aika hektinen, haasteita tulee riittämään, mutta se siitä. Oppilaideni nimet jo muistan, siitä huolimatta että samoja nimiä on paljon, esim. kolme Fatimaa, mutta paikallisissa kollegoissa on vielä tekemistä. Kun joku kysyy, kuka on vaikkapa Rafia tai Shamsa, vastaus on aina: se mustakaapuinen ja tummasilmäinen. Hiustenväriä tai pukeutumistyyliä ei voi käyttää tunnistuksessa, koska kaikki emiraattiopettajat käyttävät mustaa abayaa ja peittävät päänsä. Muutama nuorempi kyllä selvästi venyttää sääntöjä, ja huivi keikkuu sen verran takana, että otsahiukset näkyvät. Kaksi liikunnanopettajista on tunisialaista, ja toinen heistä pukeutuu täysin länsimaisesti, ja toinenkin muuten, mutta hänellä on huivi. Koulussa opettajilla on kasvot näkyvissä, mutta jos miehiä tulee koululle, monien kasvojen eteen ilmestyy huntu. Muutaman kollegan nimen muistan jo. Toista vuotta täällä olevat suomalaiset ovat ihan mahtavaa porukkaa, ja heiltä olen saanut paljon tukea ja neuvoja.
Nyt on viikonloppu, ihanaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti