maanantai 22. elokuuta 2011

Soile kaavussa


Alemmassa kuvassa näkyy, missä asussa pyrin vierailemaan yhdessä maailman suurimmista moskeijoista, Sheikki Zayedin suuressa moskeijassa, ja ylemmässä kuvassa sitten sellaisena, miksi minut siellä puettiin. Miehet pääsivät sisään ihan omissa vaatteissaan, mutta naisten piti vetää kaapu päälle. Ei se minua kyllä mitenkään haitannut, valtava moskeija oli kyllä näkemisen arvoinen. Tänään on vapaapäivä, joten oli aikaa nähtävyyksille. Moskeijan jälkeen kävimme keskustassa, siis ihan meren rannalla. Ulkona on niin kuuma, että siellä ei voi yhtään olla, ja ramadanin takia ei kauheasti jaksa kulkea muuallakaan, koska ei voi syödä eikä juoda julkisesti Vessassa kävimme salaa juomassa ja haukkaamassa jotain pientä, kun alkoi suorastaan huimata.

1 kommentti: